Hämeen alueen aktiiveja muistettiin Vuoden tekijät -tapahtumassa

12.11.2015

PK 83: n Mika Ohraluoma kuvassa kolmas oikealta.
PK 83: n Mika Ohraluoma kuvassa kolmas oikealta.

Palkittujen joukossa oli Parkanon Kiekon Mika Ohraluoma

Karjala-turnaus kokosi marraskuun ensimmäisellä viikolla kiekkokansaa Helsinkiin, ja turnauksen lisäksi viikonlopun aikana järjestettiin myös muun muassa Suomen Jääkiekkoliiton alueiden Vuoden tekijät -palkitsemistilaisuus.

Palkitsemistilaisuudessa oli mukana 120 osallistujaa kuudelta eri alueelta: Etelä, Häme, Keskimaa, Kymi-Saimaa, Länsirannikko ja Savo-Karjala.

Palkittujen joukossa oli paljon muun muassa juniorivalmentajia, huoltajia, seurojen johtohenkilöitä ja ylipäätään jääkiekon ”sekatyöläisiä”, joiden panos omassa seurassaan on ollut merkittävä.

Tänä vuonna Parkanon Kiekosta palkittiin Mika Ohraluoma

Mika Ohraluoma toimii D02-joukkueemme vastuuvalmentajana toista kautta. Hän on ollut valmentajan roolissa aiempinakin kausina mm. 00-, 01- ja 02-joukkueissamme.

Vastuuvalmentajan pestiin Mika tarttui syksyllä 2014. Mikan omat lapset eivät harrasta jääkiekkoa, joten hänen panostuksensa vapaaehtoistyönä tapahtuvaan valmennukseen seurassamme on erityisen arvostettavaa.

Parkanon Kiekosta Hämeen alueen palkitut vuodesta 2009:

2009 Erkki Tuuri
2010 Timo Rajala
2011 Pentti Törmä
2012 Esa Impponen
2013 Minna Lehtiniemi
2014 Janne Hakala
2015 Mika Ohraluoma