U8 / U9

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Parkanon Kiekko ry perustaa uuden juniorijoukkueen, jonka toiminta starttaa jääharjoitusten merkeissä maanantaina 6.9.2021 klo 17:00.

Toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki jääkiekosta kiinnostuneet 2013 - 2014 syntyneet lapset. Aiempaa kokemusta lajista ei tarvitse olla. Jääkiekko on liikunnallinen ja monipuolinen harrastus, jossa pääsee pelaamaan kavereiden kanssa sekä kehittämään monipuolisesti fyysisisä ominaisuuksiaan ja erilaisia taitoja.

Mitä varusteita tarvitaan?

Alkuun päästäksesi tarvitset innokasta mieltä ja muutamia varusteita. Luistimet ja maila tarvitaan tietenkin, mutta lisäksi myös hanskat, kaulasuojan sekä kypärän, joka on varustettu kokokasvosuojalla. Turvallisuuden vuoksi nämä suojukset ovat pakollisia. Jääkiekkoilijan varusteet ovat tehty suojaamaan pelaajaa iskuilta ja kolhuilta joita tulee esimerkiksi kaatuessa. Välillä harjoituksissa kaatuillaan ihan tarkoituksellakin, joten harrastamisen mukavuutta ja turvallisuutta lisää oleellisesti myös kyynärsuojat ja säärisuojat. Muita varusteita voit sitten hankkia myöhemmin.

Harjoitukset

Harjoituksia pidetään ensimmäisellä kaudella 2 kertaa viikossa aina samaan aikaan, maanantaisin 17:00-18:00 ja keskiviikkoisin 18:00-19:00. Pukeutumistilat joukkueelle löytyvät pukukopista 2. Käynti pukeutumistiloihin tapahtuu jäähallin sivulta ulkokaukalon viereisestä sisäänkäynnistä. 

Mitä jääkiekon harrastaminen maksaa?

Harrastuksen hinta määräytyy pääasiassa joukkueen pelaajamäärän mukaan. Maksut koostuvat mm.  pelipassista, seuran jäsenmaksusta sekä jäämaksuista. Tyypillisesti PK 83: ssa kausi maksaa pikkujunnuilla 200 - 400 euroa vuosi, riippuen joukkueen aktiivisuudesta sekä innokkuudesta varainkeräykseen. Kauden hinta tarkentuu, kun joukkueen osallistujamäärä on selvillä. 

Toimintaan voi ilmoittautua mukaan alla olevalla lomakkeella. 

 

Tervetuloa mukaan!

 

U8 / U9-joukkueeseen ilmoittautuminen kaudelle 2021 - 2022

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Toimintaan mukaan ilmoittautumalla annat luvan myös valokuvaamiseen ja kuvien käyttöön.

* Jos ette anna valokuvauslupaa, ilmoita siitä ystävällisesti Lisätietoja ohjaajille-kentässä.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Lisätietoja

Seuratyöntekijä:

Aarne Mansukoski
Seuratyöntekijä
050 3362 217
seuratyontekija(at)parkanonkiekko.fi

Joukkueenjohtaja:

Vilhelmiina Jalonen
040 742 5703
vilhelmiina.jalonen(at)gmail.com

 

 

PDF-tiedostoVarusteohjeita.pdf (57 kB)
Vinkkejä varusteiden hankintaan.